Näinhän siinä sitten kävi. Kuntavaalit menivät sähköisen äänestyksen virheiden vuoksi uusiksi. Uusintavaalit pidetään 6. syyskuuta. Uusintavaalien ennakkoäänestys on 26.8.-1.9.2009.
Demokratian paremmasta toteutumisesta voidaan olla perustellusti montaa mieltä, sillä uusintavaaleissa ennakkoäänestys järjestetään vain kunnissa, joissa vaalit uusitaan. Rovaniemellä opiskelevalla tai ulkomailla väliaikaisesti asuvalla kauniaislaisella on toki äänioikeus, mutta sitä voi käyttää vain Kauniaisten postissa tai vaalipäivänä Mäntymääen koululla.
Toisaalta KHO:n antama signaali siitä, että länsimaisen demokratian mallimaana itseään pitävässä valtiossa ei ole hyväksyttävää järjestää vaaleja puolivillaisesti on aivan oikea. Kauniaisten, Vihdin ja Karkkilan ehdokkaat ja äänestäjät saavat siis uhrautua suuremman edun ja demokratian keskeisten periaatteiden edessä.