Kaupunginhallitus käveli yhdyskuntalautakunnan YTV:n joukkoliikennesuunnitelmaan antamien huomioiden yli. Kauniainen ei siis esitä, että 212:lle lisättäisiin viikonloppuvuoroja, eikä linjan 43 lopettamista virallisesti harmitella.
Päätös tyytyä YTV:n liikennesuunnitteluammattilaisten laatimaan suunnitelmaan oli sinänsä toki perusteltavissa. 212:n viikonloppuvuorojen lisääminen ei liene hyötyyn nähden taloudelisesti järkevää, ja lopetettavan 43:n tilalle on tulossa uusi linja.
Asiassa jäi mietityttämään lähinnä se, miten nopeasti päätös tällä kertaa syntyi. Aihe jää väistämättä etäiseksi, ellei joukkoliikenteen käytöstä ja ongelmista ole juurikaan omakohtaisia kokemuksia. Siksi onkin toivottavaa, että perustettavan Helsingin Seudun Liikenne -kuntayhtymän hallitukseen valitaan päättäjiä, jotka ovat nähneet ratikan, metron ja linja-auton myös sisältä päin.
HSL on kuntayhtymä, jonka ohjaamiseen tarvitaan sekä vankkaa talousosaaista, että aitoa intohimoa joukkoliikenteen kehittämiseen. Tällöin viestinsä HSL:n kehittämistarpeista myös omistajien, eli Helsingin seudun kaupunkien suuntaan paranee.