Kauniainen Suomen 24. paras kunta lapsiperheille?

Kauniainen sijoittui 24. sijalle tutkimuksessa, jossa etsittiin lapsiperheille parhaiten sopivaa kuntaa. Pääkaupunkiseudun kunnista sijoitus oli paras. Espoo saavutti sijan 44, Vantaa sijan 200 ja Helsinki sijan 301.

Tutkimuksessa menestyneille kunnille oli yhteistä mm. asuntojen edulliset hinnat, lapsiperheiden suuri määrä ja vähäinen rikollisuus.

Lapsiperheiden onnellisuutta ei Kauniaisten osalta voi kuitenkaan perustella ainakaan asuntojen edullisilla hinnoilla. – Kauniaisissa on Suomen toiseksi kalleimmat asunnot. Keskihinnat ovat käytännössä samalla tasolla Helsingin kanssa.

Selitys ei löydy myöskään lapsiperheiden määrästä. Kauniainen on tällä hetkellä yksi maan nopeimmin vanhenevista kunnista. Kauniainen on pikemminkin seniorikaupunki. Väestöpyramidissa on 20-35-vuotiaiden nuorten aikuisten ja päiväkoti-ikäisten lasten kohdalla huikea kuoppa. – Monilla pienten lasten vanhemmilla ei yksinkertaisesti ole varaa asua kaupungissa.

Kohtuullisen hyvä menestys tutkimuksessa selittynee sen sijaan mm. sillä, että Kauniaisissa on panostettu lapsiperheille keskeisiin palveluihin, päivähoiton ja erityisesti koulujen resursseihin. Lisäksi kaupungin turvallinen ja pikkukaupunkimainen ilmapiiti lisää elämänlaatua. Lapsiperheiden kannalta myös kaupunkirakenne on kohdallaan.

Kauniaisten sijaintiin, kaupunkirakenteeseen ja taloudellisen tilanteen suomiin mahdollisuuksiin nähden 24. sija ei ole mielestäni kiitettävä suoritus. Tuntematta tutkimuksen yksityiskohtia ja mittareita sen tarkemmin väittäisin, että parantamisen mahdollisuuksia on vielä huomattavasti.

Tallennettu kategorioihin Tiedotteet | Kommentit pois päältä artikkelissa Kauniainen Suomen 24. paras kunta lapsiperheille?

Paikallislehteen vaalikaranteeni!

Oli aika yllätys, että paikallislehti julkaisee vielä tässä vaiheessa ehdokkaiden kirjoituksia kirjepalstalla. Jos kirjoituksen allekirjoitus on muotoa ”Etunimi Sukunimi, terveystieteiden maisteri, kunnallisvaaliehdokas, Kauniaisten kokoomus”, niin tottumattomallakin journalistilla pitäisi jo soida hälytyskellot päässä.

Aikaisempina vaalivuosina lehteen on julistettu vaalikaranteeni kahden vaaleja edeltävän lehden ajaksi. Kyseessä on kaupungin omistama ja rahoittama lehti, joten karanteeni on tasapuolisuuden varmistamiseksi paikallaan. Ensisijaisesti tulen vaatimaan vaalikaranteenia viimeistään seuraavaan lehteen, toissijaisesti kirjoitan seuraavan lehden kirjepalstalle itsekin ilmaisen mainoksen. Melkeinpä harmittaa, että tuli jo varattua maksullinen vaalimainospaikka!

Tallennettu kategorioihin Tiedotteet | Kommentit pois päältä artikkelissa Paikallislehteen vaalikaranteeni!

Kauniainen unohtui

Sain taas tänään hyvän muistutuksen siitä, miten paljon Kauniaisten alueen asioiden hoitaminen päättäjiä kiinnostaisi, jos pääkaupunkiseudun kunnat pantaisiin yhteen.

Kännykkä soi neljän aikoihin iltapäivästä. Soittaja oli eduskunnan tiedottaja ja asia koski Hesarin toimittajan pääkaupunkiseudun valtuustoryhmille jättämää kommentointipyyntöä asuntorakentamisesta ja asunto-ohjelmista. Soittaja pahoitteli kovasti tiukkaa aikataulua – lausunto pitäisi lähettää toimittajalle ennen aamukahdeksaa. Kauniainen kun oli päässyt unohtumaan siinä vaiheessa kun lausuntopyynnöt alunperin lähetettiin.

Pakkoliitospuheissa meidät harvemmin unohdetaan.

Tallennettu kategorioihin Tiedotteet | Kommentit pois päältä artikkelissa Kauniainen unohtui

Kauniaisten vihreät hakevat vähintään kahta valtuustopaikkaa

Kauniaisten vihreät lähtevät vaaleihin viiden ehdokkaan voimin realistisena tavoitteenaan vähintään kaksi valtuustopaikkaa, mikä käyttännössä merkitsee vaa-ankieliasemaa valtuustossa. Vaalien jälkeen tavoitteena on myös paluu kaupunginhallitukseen neljän vuoden tauon jälkeen.

Kauniaisten Vihreiden ehdokkaat

Anita Antskog-Karstinen, ekonomi

Beryl Furman, kuvataiteilija

Marketta Holm, eläkeläinen, varavaltuutettu

Pauli Muukkonen, opiskelija, arkistonhoitaja

Juha Pesonen, kasvatustieteiden maisteri, kaupunginvaltuutettu

Tallennettu kategorioihin Tiedotteet | Kommentit pois päältä artikkelissa Kauniaisten vihreät hakevat vähintään kahta valtuustopaikkaa