Päiväkodin lasten vanhemmille on keskiviikkona 14. maaliskuuta lähetetty kirje, jossa vanhempia pyydetään mahdollisen sisäilmaongelman vuoksi, ja terveystarkastajan lausuntoon vedoten, päivän varoitusajalla päättämään lasten uudelleensijoittamisesta toisen päiväkodin tiloihin.
Espoon terveystarkastaja on antanut Metsämajan tilanteesta lausunnon, jossa ensisijaisesti pyydetään selvittämään hajuhaitan aiheuttaja ja miettimään jatkotoimia sen pohjalta. Perusteita päiväkodin paniikinomaiselle evakuioinnille ei terveystarkastajan mukaan ole, ja vanhemmille annettu reagointiaika asiaan on näin ollen täysin kohtuuton.
Tilanteessa onkin syytä puhaltaa pilliin, selvittää asia eri osapuolten kanssa kunnolla ja tutkia mahdollisen sisäilmaongleman syy.
Ikäväksi tilanteen tekee myös se, että asiaa ei ole käsitelty asianmukaisesti esiteltynä päätöksenä kaupungin luottamuselimissä, vaan päiväkoti näin de facto lopetetaan virkamiespäätöksellä.
Päiväkodin kohtalo on puhuttanut kaupungissa jo pitkään vanhempien vastustaessa idyllisen päiväkodin suunniteltua lopettamista. Asiassa nousee väistämättä mieleen kysymys, pyritäänkö tilannetta käyttämään hyväksi, jotta päiväkoti saadaan suljettua ilman poliittista keskustelua.